Silloin kun Amerikka sammutti valonsa

Kasvattajille » Silloin kun Amerikka sammutti valonsa

Silloin kun Amerikka sammutti valonsa

Thomas oli kahdeksanvuotias poika, sairaalloinen ja osittain kuuro, hän oli opinnoissa paljon luokkatovereitaan jäljessä. Opettajat olivat tyytymättömiä häneen, koska hän oli hidas oppimaan ja hänen luokkatoverinsa tekivät hänestä pilaa. Thomas eli tylyssä maailmassa, mutta hänellä oli äiti, joka oli tyytyväinen häneen. Äidillä oli tapana istua keittiön nurkkaan joka ilta hänen kanssaan ja kuunnella, kuinka huono hänen päivänsä oli ollut. Eräänä päivänä Thomas toi kotiin kirjeen koulunsa rehtorilta. Hänet oli erotettu, koska hänen oppimiskykynsä oli liian heikko.

Äiti ei tehnyt suurta numeroa kirjeestä. Hän tiesi, että poika oli hitaampi kuin useimmat toiset, mutta hän uskoi, että Thomas voisi oppia, jos häntä opetettaisiin rakkaudella. Hän hoiti itse kotona opettamisen. Se alkoi toimia. Pian Thomas alkoi keksiä useita uusia asioita, aluksi monet niistä olivat mahdottomia toteuttaa.

Kun Thomas viimein kuoli, kaikki amerikkalaiset kunnioittivat häntä sammuttamalla valot koko maasta yhdeksi minuutiksi. Tämä oli sama Thomas, jonka rehtori erotti koulusta, koska hänen aivonsa toimivat hitaasti ja jolle luokkatoverit nauroivat.

Tämä Thomas oli Thomas Alva Edison, sähkölampun ja gramofonin keksijä. Hän oli itseasiassa yksi 1900-luvun tuottoisimmista keksijöistä, jolla oli nimissään 1093 patentin ennätys. Kiusaavat luokkatoverit olivat mukana kunnioittamassa Edisonia, kun Amerikka sammutti valonsa hänen kuolemansa muistoksi.

Jokaisessa Jumalan luomassa olennossa on jotain kaunista ja erityisesti jokaisessa ihmisessä. Mikä oikeus meillä on arvostella ihmistä, joka on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi? Oppikaamme löytämään jokaisen tapaamme ihmisen kauneus!

Heart2Heart Team
Lähde: H2H-lehti lokakuu 2006