Pyhä Varjo

Kasvattajille » Pyhä Varjo

Pyhä Varjo

Elipä kerran mies, joka oli niin jumalallinen, että jopa enkelit riemuitsivat hänet nähdessään. Mutta suuresta pyhyydestään huolimatta, hänellä ei ollut käsitystä pyhyydestään. Hän vain jatkoi yksitoikkoisia tehtäviään levittämällä hyvyyttä samalla tavoin kuin kukat levittävät tuoksuaan ja katulamput valoaan.

Hänen pyhyyteensä perustui siihen, että hän unohti jokaisen ihmisen menneisyyden ja näki heidät sellaisina kuin he olivat. Hän katsoi jokaisen ihmisen ulkonäön läpi heidän sisimpäänsä, missä he olivat viattomia ja syyttömiä ja liian tietämättömiä ymmärtämään, mitä tekivät. Täten hän rakasti ja antoi anteeksi jokaiselle tapaamalleen ihmiselle eikä hän nähnyt tässä mitään erityistä, sillä se johtui hänen tavastaan nähdä ihmiset.

Eräänä päivänä enkeli sanoi hänelle: ”Jumala on lähettänyt minut luoksesi. Pyydä mitä tahansa haluat ja se annetaan sinulle. Haluaisitko parantamisen lahjan?” ”En”, sanoi mies, ”haluaisin mieluimmin, että Jumala itse parantaisi.” ”Haluaisitko tuoda syntiset takaisin oikealle tielle?” ”En”, hän vastasi, ”ei ole minun asiani koskettaa ihmissydämiä. Se on enkelien työtä”. ”Haluaisitko olla sellainen hyveellisyyden esikuva, että ihmiset tahtoisivat jäljitellä sinua?” ”En”, sanoi pyhimys, ”sillä siten minusta tulisi huomion keskipiste”.

”Mitä sitten tahdot toivoa,” kysyi enkeli. ”Jumalan armoa”, mies vastasi. ”Kun minulla on se, kaikki toiveeni täyttyvät”. ”Ei, sinun tulee pyytää jotain ihmettä”, sanoi enkeli, ”tai sinut pakotetaan ottamaan vastaan joku.” ”Hyvä, sitten pyydän näin: tapahtukoon niin, etten ole tietoinen tekemästäni hyvästä.”

Ja niin säädettiin, että pyhän miehen varjolla oli parantava kyky, aina kun lankesi hänen jälkeensä. Niinpä kaikkialle, jonne hänen varjonsa lankesi – edellyttäen, että se oli hänen perässään – sairaat parantuivat, maa tuli hedelmälliseksi, lähteet elpyivät ja väri palasi niiden kasvoille, jotka olivat elämän murheiden murtamia.

Mutta pyhimys ei tiennyt tästä mitään, koska ihmisten huomio oli niin keskittynyt varjoon, että he unohtivat miehen ja niin hänen toiveensa, että hän unohtaisi tekemänsä hyvän, täyttyi täydellisesti.

Ihmisen saavutuksilla ei ole rajaa, jos hän ei halua kunniaa. Swami sanoo, että nöyryys ja epäitsekkyys ovat todellisen sivistyksen tunnusmerkkejä.

Heart2Heart Team
Lähde: H2H-lehti lokakuu 2006