Ihanteena Väkivallattomuus

Kasvattajille » Ihanteena Väkivallattomuus

Ihanteena Väkivallattomuus

Rutiköyhä mies käveli kerran puutarhan halki. Hän oli hyvin nälkäinen, sillä hän ei ollut syönyt mitään kolmeen päivään. Hedelmätarha oli täynnä mangopuita, jotka olivat nyt täynnä kypsiä hedelmiä. Mehevä hedelmä oli liian houkutteleva, ja niin nälkäinen mies vaistomaisesti käveltyään kiven yli poimi sen maasta ja heitti sillä puuta. Pari mangoa tipahti maahan. Miehen kasvot hehkuivat ilosta, kun hänen kätensä poimivat ahneesti hedelmän ja sylki valui hänen suustaan. Saatuaan hedelmän tyydyttämään nälkäänsä köyhä mies ei iloissaan ajatellut yhtään kiven kulkua sen irrotettua hedelmän puusta. Tavoitettuaan kohteensa kiven oli pudottava alas. Miehen nälän antama vauhti oli suuri ja kivi kohosi korkeuksiin ennen maahan putoamistaan.

Kohtalo oli päättänyt tuoda hedelmätarhaan sinä päivänä sekä köyhimmän miehen että maata hallitsevan kuninkaan. Kuoleman kynnyksellä köyhä mies etsi jotain tyydyttääkseen nälkänsä. Suuri hallitsija etsi ruhtinaallisen aterian jälkeen puiden viileää katvetta viettääkseen aikaansa pelaamalla shakkia puolisonsa ja ministereidensä kanssa. Hallitsija ja onneton ihmisraukka eivät olleet tietoisia toisistaan.

Puuhun osunut heittoväline, joka pudotti hedelmän, oli eloton kivi, se ei voinut kunnioittavasti väistää hallitsijaa. Se osui hänen päähänsä. Päätä suojeli turbaani, mutta se putosi ja avautui laskoksistaan. Hallitsija oli syventynyt nautinnolliseen peliin puolisoidensa kanssa eikä hän aikonut tutkia turbaanin surullisen kohtalon syytä. Mutta hänen hovimiehensä eivät voineet sietää kuninkaan kohtaamaa loukkausta. He etsivät käsiinsä roiston, miesparan, joka oli söi ahneesti mehevää hedelmää.

Palvelijat tahtoivat osoittaa kuuliaisuuttaan kuninkaalle ja esittivät pahinta rangaistusta miehelle, joka ainakin oli loukannut tämän persoonaa. Tässä tapauksessa sattui myös niin, että kuninkaan oikeusministerit pitivät välittömästi istunnon ja siinä paikassa tuomitsivat miesparan kuolemaan kuninkaan kimppuun hyökkäämisestä. Kuningas lopetti pelin ja oikeusministeri ilmoitti silloin, että syntipukkia oli rangaistu ankarasti hävyttömästä teostaan.

Hänen majesteettinsa sanoi: ”Tuokaa hänet luoksemme.”
Miesparka tuotiin hallitsijan luo. ”Miksi heitit kivellä?”
”Saadakseni mangon”.
”Mitä heitit kivellä?”
”Puuta.”
”Saitko mangon?”
”Kyllä, teidän majesteettinne.”
”Oletko syönyt mangon?”
”Kyllä, teidän majesteettinne.”

Kuningas kääntyi oikeusministerinsä puoleen. ”Miesparka oli nälkäinen ja heitti kivellä puuta. Hän sain mangon ja on syönyt sen. Kerrohan nyt minulle, kuinka kauan hän on kylläinen?”
”Noin kaksikymmentäneljä tuntia, teidän majesteettinne.”
”Tämä saa riittää. Nyt me julistamme tuomiomme.”

Koko joukko odotti henkeä pidätellen. Voisiko se olla pahempi kuin tuomarin rangaistus?
”Me käskemme, että tästä päivästä alkaen kuolemaansa asti tämä miesparka saa valtionkassasta tarpeeksi varoja elättääkseen itsensä. Ilmoittakaa tämä käsky heti valtiovarainministerille.” Kaikki olivat hämmästyneitä! Minkälainen rangaistus tämä oli?

Kuningatar ajatteli, että hän oli vastuussa siitä ja että hän oli saattanut kuninkaan hyvälle tuulelle ja siksi tämä oli palkinnut miesparkaa. Hän hymyili merkitsevästi.

”Rakkaani”, sanoi kuningas kuningattarelle, ”kerro minulle, onko puu aistiva ja tunnoton kohde?”
”Luonnollisesti, tunnoton, herrani.”
”Entä minä?”
”Mitä kysyttekään, suuruus! Ihminen, luomakunnan kruunu, on aistiva olento. Te olette helmi ihmisten joukossa. Te olette todella jumaluutta. Kuka voittaa teidät tietämyksessä ja viisaudessa?” ”Rakkaani eikö olekin sitten oikein, että minä, tunteva olento, todistan, että olen asemaltani, jonka Jumala minulle suonut, arvokkaampi kuin aistikyvytön puu?”

”Te olette herrani, olette tiedossa ja viisaudessa arvokkaampi kuin kaikki ihmiset. Mutta miksi sanotte tämän kaiken?” ”Katsohan! Miesparka heitti puuta kivellä. Se antoi hänelle mehevän hedelmän syötäväksi. Tämä tyydytti hän nälkänsä päiväksi. Hänen heittämänsä kivi osui minuun. Todistettiin, että näin kävi. Eikö minun pitäisi todistaa olevani arvokkaampi kuin puu? Tästä syystä olen määrännyt, että hänen perustarpeistaan huolehditaan koko hänen elämänsä ajan.”

Ministerit, palvelijat ja kuningatar lankesivat maahan kuninkaan edessä ja suutelivat maata. He ylistivät kuningasta. ”Hallitsijamme, te olette todellakin Jumala maan päällä. Kuka muu kuin Jumala itse voisi osoittaa sellaista myötätuntoa tällaisena aikana! Herra, te kuulutte tämän hyveen vuoksi Herra Buddhan ja kaikkien aikojen suurten pyhimysten ja tietäjien tasolle. Eläköön! Eläköön! Kestäköön teidän majesteettinne viisas ja suosiollinen hallituskausi monia vuosi täällä maan päällä. Sillä vain teidän kaltaiset hallitsijat voivat innostaa ihmisiä kasvattamaan myötätuntoa, maailmanlaajuista rakkautta ja suvaitsevaisuutta. Teidän esimerkkinne ansiosta ihmiset tulevat rakastamaan ja palvelemaan toisiaan ja siten puhdistettuaan sydämensä muuttumaan jumalallisiksi olennoiksi. Siunaa meidät, oi herra, että olisimme teidän arvoisia palvelijoita!”

Nava Sarathi toukokuu 2005