Kansansatu hyvän näkemisen ja tekemisen merkityksestä

Kasvattajille » Kansansatu hyvän näkemisen ja tekemisen merkityksestä

Kansansatu hyvän näkemisen ja tekemisen merkityksestä

Kerron vaihteeksi kansan sadun, jonka kuulin omalta äidiltäni, kun pieni. Kerran eräässä kylässä eli äiti, jolla oli kaksi tytärtä. Vanhempi oli tummahipiäinen ja nuorempi oli vaalea ja kaunis. Äiti rakasti nuorempaa Madhavia paljon enemmän kuin vanhempaa Janakia. Kuinka niin voi tapahtua? Voiko äiti olla puolueellinen toista tytärtä kohtaan ja suhtautua epäluuloisesti toista kohtaan? Ehkä syynä oli tyttären fyysinen kauneus.

Olkoon syy mikä hyvänsä tarina jatkuu siten, että äiti pani vanhemman tyttären tekemään kaikki taloustyöt ja nuorempi sai tuhlata aikansa. Nuorempi oli ylpeä ulkonäöstään ja uskoi, että vanhempi sisko, koska hän oli tumma, oli syntynyt tekemään kovaa työtä. Kylän kaivo oli kaukana heidän kodistaan ja Janakin oli noudettava kaivosta vettä kylpemiseen, vaatteiden pesuun, ruoanlaittoon ja juomiseen. Hän ei valittanut yhtään äidilleen tai siskolleen, hän oli ystävällinen ja huomaavainen jokaista kohtaan.

Eräänä päivänä, kun Janaki nosti vettä kaivosta, vanha ryysyinen nainen tuli kaivolle. Hän sanoi: ”Lapsi olen, hyvin väsynyt, Annathan minulle vähän vettä juodakseni.” Janakia säälitti iäkäs nainen ja hän antoi tälle vettä. Ja hän sanoi: ”Äiti, virkistytte, jos pesette kasvonne ja jalkanne”. Janaki otti vettä astiastaan ja pesi vanhan naisen jalat. Äkkiä vanha nainen katosi ja hänen sijallaan oli jumalatar ylellisissä vaatteissa ja säteilevissä koristeissa. Janaki polvistui ja sanoi: ”Anteeksi, että otin vapauden koskettaa sinua. En tiennyt, että olit jumalatar.” Jumalatar hymyili tytölle ja siunasi hänet ja katosi.

Kun Janaki saapui kotiin vesikantamuksineen, hänen äitinsä kysyi häneltä: ”Miksi olet tänään myöhässä?” Janaki aukaisi suunsa vastatakseen ja katso! Mikä ihme! Hänen suustaan vieri ulos helmiä ja koralleja. Hän kertoi äidilleen: ”Äiti, jumalatar tuli luokseni kaivolle ja pyysi juotavaa, annoin hänelle vettä ja hän siunasi minut. Minusta tuntuu nyt, että tämä helmien ilmestyminen johtuu hänen siunauksestaan”.

Äiti alkoi nyt miettiä asiaa. Hän tahtoi, että hänen suosikkityttärensä siunattaisiin samalla tavoin. Niinpä hän pyysi vanhemmalta tyttäreltä, joka teki tuolloin keittiöaskareita: ”Tytär, voitko kuvailla jumalatarta minulle?” Janaki aukaisi suunsa vastatakseen ja suusta tuli jälleen esiin helmiä ja koralleja. Äidille selvisi, että joka kerta kun Janaki aukaisi suunsa puhuakseen sieltä tuli satamalla helmiä ja koralleja. Janaki kertoi: ”Oi, äiti, miten kaunis, tarkoitan jumalatarta! Hänen pukunsa loisti kuin aurinko, korunsa säteilivät niin kirkkaasti etten voinut katsoa niihin. Voi, se oli ihmeellinen näky.”

Kun Janaki seuraavana aamuna oli lähtemässä kaivolle noutamaan vettä, äiti sanoi: ”Janaki, anna Madhavin mennä tänään, myös hänen tulee tehdä työtä”. Janaki sanoi (helmien putoillessa hänen suustaan):” Äiti, olen tottunut tekemään työtä”. ”Ei, ei, tänään sinun ei tarvitse mennä. Madhavi noutaa vettä tänään.”

Äiti lähetti Madhavin hyvin opastettuna, kuinka saada jumalattaren suosio. Kun Madhavi nosti vettä kaivosta, vanha nainen tuli ja juotavaa. Kun Madhavi näki vanhan naisen, hän ärsyyntyi ja sanoi: ”Voi hyvä tavaton, älä tule lähelleni. Sinä haiset. Minä nostan vettä kotiani varten. En voi antaa sinulle yhtään vettä. Etkö voi itse nostaa vettä kaivosta ja juoda?”

Äkkiä paikalla oli loistava hahmo vanhan naisen sijasta ja jumalatar sanoi: ”Sinä olet töykeä tyttö, sinulla ei ole yhtään rakkautta tai ystävällisyyttä sydämessäsi. Minä kiroan sinut”. Ja niin hän katosi. Madhavi odotti jumalattaren ilmestyvän hänelle todellisessa muodossaan, hän ei odottanut tämän tulevan vanhan naisen valepuvussa. Millaista tyhmyyttä! Hän oli nyt hyvin surullinen ja lähti kotiin ilman vettä. Hänen äitinsä odotti häntä ovensuussa.

Nähdessään äitinsä, Madhavi aukaisi suunsa kertoakseen, mitä oli tapahtunut. Ja katso! Hänen suustaan ryömi ulos inhottavia otuksia. Jopa hänen äitinsä ajoi hänet pois, koska Madhavin kanssa asuminen olisi merkinnyt sellaisten inhottavien otuksien keskellä olemista.

Hyvin surullinen tarina, eikö totta? Itse asiassa äitiä tulee moittia enemmän kuin Madhavia, eikö totta? Äiti opetti häntä itsekkyyteen ja turhuuteen, mutta tytär sai rangaistuksen.

Rakkaus ja ystävällisyys ovat ihmisyyden perusarvoja. Ihmisen tulisi rakastaa toista ilman mitään itsekästä syytä. Ihmisen ei koskaan tulisi olla itsekäs, vaan rakastaa epäitsekkäästi kaikkia. Olkaa siis ystävällisiä ja rakastavia odottamatta vastikkeeksi mitään ystävällisyyttä. Muistakaa Bhagavan Baban neuvo: ”Näe hyvää, tee hyvää ja ole hyvä”

Isoäiti

Lähde: Nava Sarathi 1/2004