Hyvän tekeminen on käsien kaunistus

Kasvattajille » Hyvän tekeminen on käsien kaunistus

Hyvän tekeminen on käsien kaunistus

Uttar Pradeshissa (Intian osavaltio) oli kerran hurskas nainen, joka ei ollut rikas, mutta ystävällinen ja rakastava. Hänellä oli tapana vakituisesti säästää tuloistaan. Tuolla rahalla hän tavallisesti osti huopia antaakseen ne köyhille. Hänen tapansa tehdä tätä palvelua oli ainutlaatuinen.

Tämä hurskas nainen otti huovat mukaansa ja meni talvisaikaan yöllä kadulle. Hän etsi niitä, jotka nukkuivat kaduilla ilman mitään kehoa suojaavaa peitettä. Hän peitti heidät tuomillaan huovilla ja palasi nopeasti kotiinsa. Hän ei koskaan kertonut kellekään tästä öisestä palvelutyöstä. Ajan kuluessa hän Jumalan armosta ansaitsi lisää rahaa, pystyi säästämään enemmän ja ostamaan paljon huopia. Hän kulki yöaikaan ajoneuvolla, koska hänen oli kannettava mukanaan useita huopia.

Ajan myötä ihmiset saivat tietää tästä hurskaasta naisesta ja hänen ystävällisestä toiminnastaan, mutta yksi seikka kummastutti heitä. Tämä nainen kulki aina pää kumarassa ja näytti surulliselta. Eräänä päivänä ihmiset kysyivät häneltä, miksi hän kulki pää riipuksissa ja näytti surulliselta sen sijaan, että olisi ollut onnellinen ja ylpeä. Hän vastasi: "Jumala on suonut minulle niin monikätisesti rikkautta samoin kuin Hän niin monille ihmisille, mutta minulla on vain yhdet kädet antamiseen. Eikö se ole häpeäksi minulle? Kuinka voin olla ylpeä?"

Viisas sanonta kuuluu: "Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi on antanut".

Chinna Katha II s. 130